Elmerin satuseikkailu Elmeri heräsi kuten tavallisesti Lapuan kaupungin kirjaston satunurkassa.
Virkailija oli tuonut hänelle muroja ja maitoa pedin viereen. Kirjaston
maskottina oleminen oli mukavan rauhallista, mutta välillä tylsää. Kaikki
hoitivat ja lellivät häntä ja sanoivat aina:
- "Mitä pikkuinen Elmeri?" tai "voi pikkuista maskottia" tai siihen suuntaan.
Eihän Elmeri pieni ollut. Kukaan ei antanut hänen edes itse katsella kirjoja,
he sanoivat: "Ei, ei sinähän voisit vaikka satuttaa itsesi, pysy täällä
satunurkassa".
Mutta Elmerillä oli muuta mielessä. Hän voisi mennä salaa
selailemaan kirjoja. Elmeri katsoi ikkunasta ulos. Vanha Paukku on hyvin
iso
paikka.
Se merkitsee paljon tutkimista. Nyt hän tutkisi Lapuan kirjaston
perusteellisesti.
Aluksi hän meni lähimmälle hyllylle, sarjakuvahyllylle. Hän
selaili ensin "Hevoshullua". Hän luki sen läpi ja sen jälkeen melkein itki, kun
tarina sarjakuvassa oli ollut niin koskettava.
Äkkiä tapahtui jotain kummaa.
Hevoshullusta pomppasi elävä Polle-poni.
"Ei voi olla totta" Elmeri ajatteli
hieroen silmiään. Ei sarjakuvahahmot voi elää.
"Missä on kauroja?" kysyi
Polle. "Satunurkassa on kaurahiutaleita,
käykö
ne ?". "Mainiosti". Polle
ahmi kauran.
"Selaillaan kirjoja yhdessä" poni ehdotti. "Se sopii" Elmeri vastasi. "Haluaisitko ratsastaa" Polle kysyi. "Voisihan sitä kokeilla". Niin he
ratsastivat ympäri kirjastoa.
Lopuksi molemmat olivat väsyneitä. Jostain
kuului hirnaus.
Elmeri ja Polle menivät hyllyn toiselle puolelle ja näkivät siinä
hevosen.
"Voi ei, hevoshullusta tulee kohta lisää hahmoja", voihkaisi Elmeri.
Hän laittoi lehden kiinni ja hyllyyn. Sitten kuului kuorsausta. Hän katsoi
taakseen. Hän näki nukkuvan Karvisen. Joku lukija oli jättänyt lehden auki.
Tip,tip... jossakin oli hana auki, ajatteli Elmeri, mutta näki Oskun, jonka
kielestä valui kuolaa. Elmeri laittoi lehden kiinni.
Kohta ilmestyi muulta
osastolta Pocahontas. "Elmeri, jollet saa meitä kirjoihin takaisin, emme enää
koskaan näe toisiamme, vaan kivetymme". Elmeri kauhistui Pocahontaksen
sanoista.
"Meidän pitää sulkea koko kirjaston kirjat", Elmeri sanoi. Kaikki
lähtivät nopeasti sulkemaan kirjoja. Kirjastossa oli tuhansia kirjoja, joten se
oli erittäin vaikeaa, niin pienessä ajassa.
Kun he ajattelivat vihdoin kaikkien
kirjojen olevan kiinni, Elmeri näki
CD-hyllyjen välissä itkevän Pocahontasin.
"Mitä on tapahtunut?" Elmeri kysyi. "En löydä Johnia" nyyhki Pocahontas,
"hän tuli kanssani kirjasta ulos ja nyt hän on kadonnut, jos emme löydä
häntä auringon laskiessa, en koskaan näe enää häntä".
"Ymmärrän", Elmeri
sanoi yrittäen lohduttaa. He päättivät etsiä kaikki yhdessä. Hevonen tuli myös
auttamaan. Se ravasi ympäri kirjastoa. Se meni portaat ylös ja löysi Johnin
lukemassa SOS-kirjoja. Hevonen vei Johnin Pocahontasin luo.
Elmerillä oli
todella hauskaa uusien ystäviensä parissa. Aika kului nopeasti. He alkoivat
pohtia, kuinka saataisiin heidät kirjoihin ennen auringon laskua. He pohtivat,
mutta kenellekään ei tullut mitään mieleen. He eivät tienneet mistä lehdestä
tai kirjasta he tulivat. Elmerillä välähti. Nyt he saisivat satuhahmot
paikoilleen ennen iltaa. He käyttivät tietokonetta ja selailevat lehtiä. He
alkoivat selata Karvinen-lehteä. Polle huomasi, että yksi lehti oli tyhjä. Siinä
ei ollut hahmoja ollenkaan, sinne Osku ja Karvinen pomppasivat. He
jatkoivat Hevoshullusta. Jälleen löytyi tyhjä lehti. Hevonen ja Polle
hyppäsivät sinne. Nyt piti löytää enää kirja Pocahontasille ja Johnille.
Onneksi Elmeriä oli opetettu käyttämään tietokonetta ja hän löysi sieltä
oikean kirjan ja he etsivät sen hyllystä.
Juuri kun he olivat hyvästelemässä
virkailija oli menossa satunurkkaan katsomaan Elmeriä. He juoksivat toiselta
puolelta satunurkkaan.
Pocahontas ja John menivät piiloon. "Kuinka päiväsi
on mennyt Elmeri?" Virkailija kysyi. "Kiitos hyvin. Minulla ei ole nälkä,
hyvää yötä." Elmeri vastasi nopeasti. "Vienkö tuon Pocahontas-kirjan
hyllyyn?" Virkailija kysyi. "Älä, se on mielikirjani", Elmeri selitti.
Virkailija
poistui.
Elmeri hyvästeli ystävänsä ja he menivät takaisin kirjaan. Elmeri luki
kirjan ja ajatteli, että vaikka ei ehtinytkään tutkia koko kirjastoa, niin oli
kuitenkin suuri ja erikoinen päivä.
LOPPU. Maija Perälä
Alanurmon koulu 5.lk |
