Elmeri ja Yksisarvinen

Olipa kerran papukaija nimeltä Elmeri. Hän oli myös
Vanhan Paukun kirjaston maskotti. Elmeri tykkäsi lukea
tietokirjoja. Paras tietokirja oli Edda-taruston kirja,
Taruhevoset. Siinä kerrottiin Tor-Jumalan sotaratsusta,
Sleipnereistä ja muistakin taruhevosista, esim. Eponasta.
Kiinnostavin taruhevosista oli kuitenkin yksisarvinen.
Kohta kuului kuulutus: "Lapuan kaupunginkirjasto
suljetaan kohta." Elmeri lainasi Edda-kirjan ja lähti kotiin.
Sitten kun Elmeri pääsi kotiin, hän lähti metsään lenkille.
Hän lenteli metsässä ja näki sen: yksisarvisen. Elmeri katsoi
sitä hetken ja yksisarvinen katsoi Elmeriä taivaansinisillä
silmillä. Se ei piitannut Elmeristä, mutta Elmeri piittasi siitä!
Elmeri lensi kotiin melkein yhtä lujaa kuin hevonen
kiitolaukkaa. Kotona Elmeri katsoi kirjaansa. "Yksisarviset
voivat tappaa sarvellaan vaikka lohikäärmeen ja pelastaa
pahasti haavoittuneen. Kastamalla sarvensa veteen, vesi
muuttuu kirkkaaksi kuin timantti. Se voi myös poimia
marjoja sarvellaan. " Elmeri huomasi, että se yksisarvinen
on hyvin kiltti. Hän meni metsään ja oli ystävä eläimelle.
Yksisarvinen antoi Elmerin tulla lähelleen. Sitten Elmeri
huomasi, että yksisarvinen nosti kaviotaan. Kavio kimalteli
oudosti. Elmeri nosti sen kaviota ja näki kirvesmäisen
merkin. Elmeri meni kotiin, nukkui yönsä ja aamulla
huomasi, että oli sairas. Päivällä hän muisti yksisarvisen.
Hän kävi kirjastossa ja lainasi uuden Edda-kirjan ja
palautti vanhan. Hän lainasi sen ja lähti. Hän lähti metsään
ja näki yksisarvisen ja sanoi sille: "Voisitko auttaa
hiukkasen?" Yksisarvinen kosketti Elmeriä ja Elmeri lähti
kotiin. Hänen pöydällä oli lomaesite. Hän päätti lähteä
Norjaan ja oli siellä puoli vuotta. Kun hän lopulta palasi,
hän vei tavarat kotiin ja meni suoraa päätä metsään. Hän
etsi yksisarvis-ystäväänsä, mutta .... se oli poissa.
Surullisena hän meni kotiin ja meni nukkumaan.
Seuraavana aamuna hän meni uimaan. "Auuuuu!". Joku
piikki otti hänen jalkaan. Kun hän sukelsi mereen hän sai
käteensä sarven jossa oli kiinni hevosen kavio. Kaviossa
kimalteli Kultainen kirvesmäinen merkki. Elmeri laittoi ne
seinälleen. Hän piti yksisarvisen viimeisiä muistoja itsellään
ja perusti itselleen museon. Seuraavana vuotena hän vasta
muisti, että metsäkin oli vielä olemassa. Hän meni metsään
ja poimi mustikoita ja korvesta hieman karpaloita. Hän
meni vähän syvemmälle metsää ja löysi valkoisen hevosen
jolla oli sarven alku otsassaan. Elmeri itki onnesta ja tiesi,
että se oli sen kuolleen yksisarvisen varsa. Hän hoiti sitä,
otti matkoille ja rakasti sitä paljon. Se eli viisisataa vuotta
eli koko suvun.


Marjo Ruuska
Lakaluoman koulu 4.lk