Elmeri salapoliisina

- Tapahtuisipa jotain jännittävää, sanoi Elmeri pettyneenä.
- Sinullehan tapahtuu joka päivä jotain jännittävää, koska
asut Lapualla Vanhassa Paukussa ja vielä kirjastossa,
Lotta keiju moitti Elmeriä. - Totta, Petteri peikko sanoi.
- Nyt tiedän mitä teen rupean salapoliisiksi, Elmeri huudahti
iloisena. Koko päivän Elmeri mietti mistä aloittaisi.
Kun kaikki oli lähtenyt niin Elmeri lähti satunurkasta tutkimaan paikkoja. Kun Elmeri oli kulkenut vähän matkaa hän kuuli ääniä. Elmeri meni nopeasti katsomaan kuka siellä oli. Mutta kun Elmeri meni tietokoneiden luo siellä ei ollut ketään mutta yksi tietokoneista puuttui. Elmeri tiesi, että kirjastossa oli varas joka varasti tietokoneen.
Seuraavana päivänä Elmeri kertoi Lotalle ja Petterille varkaasta. - Et puhu totta, Petteri epäili. - Mennään katsomaan niin yksi tietokoneista puuttuu, Elmeri sanoi.
- Totta, sanoi Lotta hämmästyneenä. - Nyt sinun unelmasi toteutuu, Petteri sanoi innoissaan. Päivä meni nopeasti.
Illalla Lotta ja Petteri päättivät jäädä kirjastoon yöksi. Myöhään illalla, kun kaikki kolme olivat lukemassa
mielikirjaansa he kuulivat ääniä. Elmeri, Lotta ja Petteri
menivät hiljaa katsomaan kuka siellä oli, kun he menivät
tietokoneiden luo siellä oli varas. Elmeri näki varkaan
kasvot. Tulkaa mennään kirjahyllyn päälle tarkkailemaan
varasta, Elmeri kuiskasi ystävilleen. Minä näin varkaan
kasvot. Ne olivat ilkeän näköiset, mustat lyhyet hiukset,
Elmeri kuiskasi. Mutta, kun Lotta meni vähän taakse päin
niin lamppu kaatui ja putosi maahan. Varas säikähti ja juoksi
pois. - Lotta sinä säikäytit varkaan. Ehkä on parempi, että
mennään nukkumaan, Elmeri sanoi. Kun kaikki kolme
pääsivät satunurkkaan he nukahtivat heti. Seuraavana
aamuna Petteri ja Lotta menivät pihalle, mutta Elmeri ei
mennyt mukaan, koska hänen piti miettiä miten hän saisi
varkaan kiinni. Sitten Elmeri keksi sen. Hän piiloutuisi
pöydän alle missä varas oli aina ollut. Illalla Elmeri oli aivan
yksin, koska Lotta oli säikäyttänyt varkaan. Elmeri piiloutua
pöydän alle. Hetken oli aivan hiljaista sitten Elmeri kuuli, kun
joku avasi pihaoven. Ääni lähestyi. Elmeri haluaisi nyt olla
nukkumassa, mutta mikään ei enää auta. Varas oli nyt
Elmerin edessä. Elmeri sitoi varkaan jalat yhteen, kun varas
yritti liikkua hän kaatui nopeasti Elmeri sitoi myös varkaan
kädet. Sitten Elmeri huomasi jonkun puhelinnumeron
pöydällä Elmeri soitti numeroon. - Niemisellä, rouva vastasi. -
Tulkaa nopeasti täällä kirjastossa on varas soittakaa poliisit
myös, Elmeri selitti ja laski luurin. Noin viidentoista minuutin
kuluttua saapui poliisit ja rouva, - Kuka teille soitti? poliisi
kysyi. - En minä vaan tiedä, rouva vastasi. - Onneksi löysitte
tai siis kuka varkaan nyt löysikään, koska olemme etsineet
häntä. Sitten poliisit ja rouva lähti varas mukanaan. Kukaan
ei tiedä, että Elmeri oli saanut varkaan kiinni paitsi Elmerin
parhaat tävät Lotta ja Petteri.

Minna Saari
Poutun koulu 4.lk

Elävät kirjat

Puoli yhdeksän illalla, kun Elmeri oli etsimässä kirjaa. Hän
löysi jännityskirian, joka kertoi kamalasta hirviöstä. Elmeri
luki sen, ja vei takaisin. Elmeri säikähti, kun kirja Putosi
aivan Elmerin takana! Elmeri kääntyi ja näki kuinka kirja
hohti! Kirja aukesi ja sieltä hypähti .... pieni satuhahmo!
Pieni keijukainen lähti kiertelemään kirjastoa ja heilutteli
taikasauvaansa. Elmeri juoksi Vanhan Paukun pihalle. Hän
ajatteli, että mielikuvitus teki vain kepposiaan. 
Elmeri meni takaisin kirjastoon ja näki kuinka koko
kirjasto hohti! Satuhahmot tanssivat hetken kunnes ne
palasivat takaisin kirjoihinsa. Elmeri ihmetteli silmät
pyöreinä. Pian alkoi kuulua pientä ääntä. Joka puolelta
alkoi tulla kummituksia! Elmeri yritti lähteä lentoon mutta
kun se oli niin peloissaan. Samassa kummitukset katosivat
ja alkoi kuulua murinaa! Elmerin eteen ilmestyi kamala
otus! Se oli kuin nalle jolla oli leijonan harja, pesukarhun
häntä, ankan nokka, sammakon jalat ja se oli raidallinen!
Se kierteli Elmeriä ja nuuhki sitä. Elmeri pelkäsi todella
paljon. Juuri kun se tarrasi Elmeriin...... Elmeri heräsi! Se
oli vain unta! Elmeri oli niin iloinen, että lenteli kirjastossa
kuin vapaa lintu! Elmeri ei kuitenkaan kertonut kenellekään
unestaan. Kerran Elmeri jopa näki unta, että hän ja se
kamala otus tekivät sovinnon.

Niina Haapamäki
Poutun koulu 5. lk
Kirjapalkinto

Eikku ja Ellu

Elmeri oli jo pitkään asunut Lapuan kirjastossa Vanhassa
paukussa. Hän tunsi jokaisen kirjaston asukin ja kaikki
kirjat. Nyt kirjastoon oli tullut uusi asukas. Kaikki
kirjastonhoitajat pitivät tätä oliota salassa, jopa Elmerin
lempikirjastonhoitaja Anni. Anni kertoi aina kaikki
kirjaston salaisuudet Elmerille ja Elmeri oli niitä miehiä
jotka pitivät lupauksensa. Eli Elmeri ei kertonut koskaan
salaisuuksia muille.
Mutta nyt asiat olivat toisin. Jotkut sanoivat nähneensä
vilauksen oliosta. He sanoivat sen olevan hirviö,
papukaija, lisko, tai jopa karhu ... Elmeri ei tiennyt ketä
olisi uskonut, kun jokainen sanoi erilailla. Tänä yönä
Elmeri kuitenkin aikoi mennä ottamaan asiasta selon.
- Tuletko mukaani? Elmeri kysyi kellarissa asuvalta
pienimmällä tontulta Mintulta. Minttu oli kaikkien mielestä
kirjaston söpöin. Minttu pysyy aina saman kokoisena.
- No okei. Otetaan siitä selvää. Tuu sulkemisaikaan tänne
leluhyllyn päähän. Moi! sanoi Minttu pikaisesti.
Elmerille oli keksitty lempinimi: Eikku. Sen keksi
kakkoskerroksen satuhiiri Lilli. Elmerillä oli vielä paljon
hommia. Jokaisella kirjaston asukilla oli omat työnsä joka
päivä kirjastossa. Elmeri järjesti satukirjat ja aikuisten
kirjat. Tietenkin hän myös siivosi oman asuinpaikan.
Kaksi hahmoa oli sovittuun aikaan sovitussa paikassa.
He hiipivät hiljaa henkilökunnan huoneen eteen. Onneksi
kirjasto oli pilkkopimeä eikä kukaan tullut häiritsemään
Elmerin ja Mintun puuhia. Elmer! oli saanut avaimet vara-
avaimienpaikasta. Sieltä sai hakea avaimet jos tarvitsi
niitä. Minttu avasi hiljalleen lukkoa. Ei kuulunut
ääntäkään. Kauhukseen Elmeri huomasi pienessä
pöytävalossa olion lukevan mielikirjaansa.
- Ei ihme, että se oli kadonnut, ajatteli Elmeri. Hänen
lempikirjansa oli Vihreä varis-sarjasta Sakun lintukesä.
Sitä luki parhaillaan pieni samankokoinen papukaija kuin
Elmeri. Elmeri oli huutamaisillaan jotain ja Minttu yritti
pitää kättä Elmerin suun edessä. Elmeri oli niin
raivoissaan ettei tajunnut mitä teki. Papukaija kääntyi
kuuntelemaan muminaa:
- Mun mielikirja. Tänne se! Keitä te olette? kysyi papukaija
välittömästi.
Me ollaan Eikku ja Minttu. Terve! ojensivat Elmeri ja
Minttu kätensä. Pieni siipi ojentui.
Kuka sinä olet? Minttu kysyi. Olen Elina. Lempparinimi
Ellu. - Ja te ootte? ÖÖ. Minttu ja ..
Mä oon Eikku, kiirehti Elmeri vastaamaan. Ja toi..toi on
mun mielikirjani.
Ai. Olen pahoillani. Tämä on tosi hyvä kirja, joten päätin
lukea sen. Palautan tämän sitten, kun olin lukenut sen.
Muuten olisi tosi kivaa jos suostuisitte näyttämään minulle
paikkoja huomenna. Mulle ei käy. Meillä on tonttujen
suurkokous, kieltäytyi Minttu.
Mulle sopii, sanoi Elmeri.Kiitos .... Eikku niinhän? Joo.
...No niin ja viimeiseksi esittelen sinulle tämän kahvion,
Elmeri kertoi kahvion historiaa ja sen sellaista kahvoista.
Miten olisi jätskit? Elmeri kysyi innoissaan. No tottakai.
Elmeri ja Elina nauttivat kunnon jätskiannokset
herkullista kinuskia kolmen jäätelöpallon päällä. Kun oltiin
syöty Elmeri huokaisi:- No niin nyt on sitten esitelty koko
Vanha paukku. Mitäs sanot? Tosi hienoa ja sekin on
hienoa kun kerroit kaikkea historiaa eri paikoissa. Tämä
on tosi hieno asuinpaikka. Mutta yksi pulma. En tiedä
missä asuisin. Asu minun kanssa mun pienessä majassa.
Siitä tulisi hauskaa.
Okei. Kiitos! Sinä olet tosi kiitti, kiitti Ellu Elmeriä. Me
ollaan jo nyt hyvät kaverit, mutta meistä tulee varmaan
vielä paremmat.
Ja molemmat hihittelivät kirjastotädille, joka yritti tulla
kahvioon todella ison kirjakasan kanssa.
- Autetaan sitä! Tuumivat Elkku ja Ellu yhteen ääneen.

Sara Jouhki
Poutun koulu 5. lk

On ilta ja kirjaston valot jälleen kerran sammuu. Elmeri,
tuo Vanhan Paukun kirjaston maskotti herää henkiin.
Elmeri lähti liidellen lentoon, pitkin poikin hyllyjen välissä
hän etsi lempikirjaansa. Yhtäkkiä Elmeri kuuli askelia ja
kylmän tuulen höyhenissään. Hän meni nopeasti
hyllykköjen taakse piiloon. Elmeri kurkisti hyllykön raoista
ja näki että kirjastoon oli tullut kirjastovirkailija, joka etsi
ihmeissään ja kummissaan jotain tärkeää. Elmeri laittoi
untuvakätensä pikkuiseen taskuunsa. Hän tunnusteli ja
muisti, että oli löytänyt kirjaston lattialta kimaltelevat
avaimet. Elmeri hipsutteli hiljalleen kirjahyllyjen välissä ja
pudotti avaimet suureen pöytään. Elmeri meni hiiren hiljaa
kohti hyllykköjä ja pujahti piiloon. Kirjastovirkailija tuli
katsellen pöydän luokse ja näki avaimensa. Hän otti ne ja
lähti hissuksensa kohti ovea. Kun kirjastovirkailija oli
lähtenyt niin Elmeri otti lempikirjansa Harry Potterin ja
luki sitä. Aamulla Elmeri hyppeli pitkin suuria hyllykköjä
ja hyppäsi lentoon, sillä kirjaston ovet aukaistiin.

Hanna-Maija Autio
Poutun koulu 5. lk

Alanurmo