Etusivu | Konsertit | Taiteilijat | Tuomiokirkko | Majoitus ja ravitsemus | Pääsyliput | Yhteystiedot
 

Kiviniemi | Carlstedt | Eddington | Krohn | Marshall | Nyman | Pesonen | Ruuttunen | Seppänen | Suovanen

 

R. Jelani Eddington, urkutaiteilija (Yhdysvallat)

 






Konserttiuransa aikana R. Jelani Eddington on noussut yhdeksi alansa kysytyimmistä artisteista. Hän on esiintynyt suurimmassa osassa Yhdysvaltain merkittävimpiä konserttilavoja, ollut laajoilla ulkomaankiertueilla sekä saanut useita palkinto ja tunnustuksia.

Eddington syntyi musikaaliseen perheeseen Indianassa Yhdysvalloissa vuonna 1974. Hänen äitinsä oli musiikinopettaja ja isoäiti arvostettu pianonsoitonopettaja, joten Eddingtonin jo varhaisella iällä osoittama taipumus musiikkiin ei tullut yllätyksenä.

Hänen kiinnostuksensa urkumusiikkiin heräsi jo 8-vuotiaana, eikä kestänyt kauan, kun hän aloitti periteiset urkujen soiton opinnot ja lopulta teatteriurkujen soiton opiskelut kansainvälisesti tunnustetun opettajan John Fergusonin johdolla.

Vuonna 1988 tuolloin 13-vuotias Eddington voitti Nuori teatteriurkuri -kilpailun, johon osallistui 13-21-vuotiaita kilpailijoita Yhdysvalloista, Englannista, Australiasta sekä Uudesta Seelannista. Hän on yhä nuorin tittelin koskaan voittanut kilpailija. Eddington valmistui Indianan yliopistosta 1996 ja Yalesta 1999, jolloin hän sai oikeuden toimia lakimiehenä New Yorkin osavaltiossa.

Konserttiuransa aikana Eddington on esiintynyt laajalti ympäri maailmaa. Lisäksi hän on ansioitunut levyttävänä artistina ja tuottanut lukuisia teatteriurkualbumeja kotimaansa tunnetuimmilla ja dynaamisilla instrumenteilla.

Vuonna 2001 Eddington nimitettiin 27-vuotiaana Vuoden teatteriurkuriksi nuorimpana kyseisen kunnian vastaanottajana Yhdysvalloissa.

Lapuan urkufestivaalilla R. Jelani Eddington säestää lauantai-illan klassikkomykkäelokuvaa Notre Damen kellonsoittaja (1923).