NUORISO

Nuorisotalo

Hirvijärven leiritalo

Nuorisotyötä tekeviä yhdistyksiä

Lapuan nuorisovaltuusto

Avustukset

Toiminta

Nuorisotila

Taidenurkka

LIIKENNEPUISTO

Päiväkirja

Nuorisotilojen kävijämäärät 2001-2009


Lapuan nuorisovaltuusto

Lapuan nuorisovaltuusto on perustettu v. 1995, ja on Suomen toiseksi vanhin nuorisovaltuusto.

Nuorisovaltuuston tavoitteena on toimia nuorten äänitorvena ja saada nuorten mielipiteitä ja ajatuksia esille ja pyrkii viemään nuorille tärkeitän asioita eteenpäin.

Nuorisovaltuusto haluaa kiinnittää erityistä huomiota lapualaisten nuorten hyvinvointiin ja elinoloihin.

Tavoitteidensa toteuttamiseksi nuorisovaltuusto järjestää toimintaa nuorille ja pyrkii osaltaan edistämään nuorisolain toteutumista, mm. tekemällä aloitteita vapaa-ajanlautakunnalle.

Kaikki nuorisovaltuuston järjestämät tapahtumat ja tilaisuudet ovat päihteettömiä.

Nuorisovaltuuston toimintaa voi seurata Lapuan nuorisovaltuuston blogi sivulta:

http://lapuannuorisovaltuusto.blogit.fi


Nuorisovaltuuston kokoonpano kaudella 2009-2010
Iiro Kangas, puheenjohtaja
Aaro Panula
Johannes Pöntinen
Lassi Övermark
Viljami Yli-Hemminki
Juhani Seppä-Lassila
Kati Perälä
Elina Luoma
Niina Sukuvaara
Aatu Kankaanpää






Hae sivustolta: