Herännäisyyden tulo Lapualle - Hellanmaahan

"Vaan jos olikin Lapualla 'tosi kristityitä' oli toki vähän tunnettua hengellistä eloisuutta tahi liikettä vuosisadan ensi vuosikymmenillä, ellemme ota lukuun muutamien 'rukoilijain' ehkä jonkinlaista salaisuskoisuutta harrastavien henkilöitten menoa" ..."Tähän suuntaan kuuluvia tapasi herännäisyys Lapualle saapuessaan 1830-luvun lopulla." (1)

Rovasti Väinö Maunumaa on esitellyt herännäisyyden alkuaikoja ja herännäisyyttä "Kotiseutuni Lapua"-vihkosessa tähän tapaan: "Lapuan herännäisyys kuuluu osana siihen uskonnolliseen liikkeeseen, joka sai alkunsa 1700-luvun lopulla Pohjois-Savossa nykyisen Lapinlahden pitäjän Savonjärven kylässä. Siellä syntyi myöhäisemmän herännäisyyden seuraliike, joka eteni muutamissa vuosissa eri puolille maata Savoon, Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen. Tämän seuraliikkeen johtajaksi nousi nuori nilsiäläinen talonpoika Paavo Ruotsalainen, jonka asuinpaikaksi tuli Nilsiän Aholansaari. Samanlaisia herätyksiä syntyi vuodesta 1828 alkaen myös Keski - Pohjanmaalla, Ylivieskassa, Kalajoella ja Nivalassa. Siellä seuraliikkeen hoitajaksi tuli kaksi nuorta pappia, Ylivieskan kappalainen Jonas Lagus sekä Kalajoen apulaispappi Niilo Kusta Malmberg.

Paavo Ruotsalainen kävi tapaamassa Lagusta ja Malmbergia 1830- luvulla Nivalassa. Siellä sovittiin yhteistyöstä. Ryhdyttiin pitämään seuroja, joissa veisattiin ruotsin kielestä käännettyjä Siionin virsiä ja veisuun ohessa papit tai maallikot pitivät lyhyitä seurapuheita ja seurojen loputtua kamarikeskusteluja. Heränneet tunnettiin myös samanlaisesta pukeutumisesta. He käyttivät vanhaa talonpoikaispukua, joka sai nimen körttipuku.

Seurojen pito oli lain mukaan luvantonta. Sen vuoksi heränneitä syytettiin käräjillä laittomasta seurojen pidosta. Huomattavimmat käräjät pidettiin 1838-1839 Kalajoella. Siellä saivat maallikot suuria sakkorangaistuksia, kun olivat pitäneet kodeissaan seuroja. Muutamat papit, mm. Niilo Kustaa Malmberg ja Jonas Lagus tuomittiin puoleksi vuodeksi eroon virastaan syystä, että he olivat keränneet varoja Tukholman lähetysseuralle. Sekin oli silloin laitonta.

Vuonna 1838 Turun tuomiokapituli määräsi Niilo Kustaa Malmbergin Lapualle pitäjänapulaiseksi. Hänen saarnansa kaikuivat voimakkaina Lapualla ja Lapuan kappeliseurakuntien kirkoissa, Nurmossa, Ylihärmässä ja Kauhavalla. Täälläkin alkoi samanlaiset herätykset. Ihmiset kävivät ahkerasti kirkossa ja seuroissa. Niilo Kustaa Malmberg rakensi suuren seuratuvan Marielundin lähelle Kauppilaan. Seuroissa veisattiin Vanhaa Virsikirjaa (v. 1701) ja Siionin virsiä. Heränneet pukeutuivat myös täällä körttipukuihin." (2)

Tuon ajan mutkikkaat tapahtumat erilaisine konflikteineen johtivat körttiliikkeen ns. tupajakoon ja papilliseen hajaantumiseen. Syntyi toisistaan erilleen ajautuvaa hengellistä liikehdintää, josta Lapualla 20.2.2000 luennoinut entinen lapualainen pankinjohtaja Raimo Louko totesi, että tässä jakautumisessa ei perimmältään "lainkaan ollut kyse hengellisistä tai teologisista erimielisyyksistä vaan koko hajoamisprosessi oli määrätietoisesti ja taitavasti johdettu valtiopoliittinen operaatio, näytelmä, jonka erilaisissa rooleissa mukana olleet papit esiintyivät enemmän tai vähemmän tieten tai tietämättään." (3)

"Kun Niilo Kustaa Malmberg v. 1858 kuoli, tulivat maallikkomiehet seuraliikkeen johtajiksi. Sitä aikaa kutsutaankin herännäisyydessä "ukkojen ajaksi". Tunnetuin "ukko" oli Niilo Kustaa Malmbergin entinen isäntärenki, lapualainen Arvi Juhana Logren. Hyvänä apuna hänellä oli hänen naapurinsa Justiina Rautakorpi veisuun johtajana ja lastenopettajana. Logren osti myöhemmin asuinpaikakseen Tynjälän tilan Alanurmosta, johon hän muutti nykyisestä Länsikylästä. Logren oli valistunut mies, joka toimi seurapuhujana ja oli myös lautamies.

Kun Arvi Logren kuoli v. 1883, tuli täällä maallikkojohtajaksi Juho Malkamäki Ylistarosta läheltä Karhunmäkeä. Hän oli ollut Logrenille hyvä apulainen ja ystävä jo aiemmin. Vuonna 1876 valmistui Niilo Kustaa Malmbergin poika Vilhelmi Malmivaara papiksi. Hän toimi pappina ensin Nilsiässä ja sitten Kiuruvedellä. Kiuruvedellä tapahtui 1880-luvulla rippikoululaisten keskuudessa herätyksiä, jotka levisivät koko pitäjään. Kiuruvedeltä uusi herätys levisi uudestaan eri puolille maata. Ja vaikka Vilhelmi Malmivaara toimi Kiuruvedellä seuraliikkeen uudistajana, niin sen vaikutus tuntui nopeasti myös muualla, myös Lapualla.

Kun Malmivaara ryhtyi toimittamaan Hengellistä Kuukausilehteä 1888, perusti muutamien muitten kanssa Herättäjä-Yhdistyksen 1892 ja toimitti seuraliikkeelle uudistetut Siionin virret v. 1893, hänen vaikutuksensa tuntuu koko ajan myös Lapualla. Täällä Juho Malkamäki toimii hänen apunaan herännäisyyden uudistustyössä. Kun Malmivaara vuonna 1900 siirtyi Lapuan kirkkoherraksi, tuli hänestä ei vain Lapuan, vaan koko Suomen myöhäisemmän herännäisyyden johtaja." (4)

Edellä mainittuihin Kalajoen käräjiin viitaten todettakoon, että vastaavat käräjät pidettiin myös Vöyrillä 1840-1841, missä seuroihin kokoontumisesta olivat syytettyinä näiden seutujen heränneet. (5)

"Erikoisen elävää oli herännäisyys Lapuan Hellanmaan kylässä," toteaa Olavi Kares teoksessaan Heränneen kansan vaellus. (6) Myöhemmin ilmestyneissä muistelmissaan hän kertoo ajatelleensa, että Lapua on hänelle paikka, missä maa tuntuu olevan kuperampi ylöspäin kuin muualla: "Olen Katteluksen Niileksen kanssa usein väitellyt siitä, onko mainitun kuperan kohdan huippu Lapuan vai Ylihärmän puolella rajaa. Kun Niilon seuraavan kerran tapaan, minun täytyy hänelle sanoa, että kyllä se huippu on sittenkin paremmin Lapuan puolella." (7)


Heränneiden seurat

Jo 1840-luvulla kerrotaan Jumalan sanan viljelemisen ja veisuun kuuluneen heränneitten yhdessäoloon. "Ilman hartausseuroja ei jaksettu surua kantaa, ilman niitä ei ilo ollut iloa." (1)

Seurat ovat Hellanmaan "ominta elämää", ovat ainakin olleet. Ne kestivät yleensä pari tuntia. Seuraväki tuli taloon jo etukäteen ja veisattiin monta pitkää virttä vanhasta virsikirjasta. Siionia veisattiin vasta lopussa. Kun vanhaa virsikirjaa veisattiin niin minä oikeastaan häpesin sitä. Mutta se oli sitä minun oppositiomieltäni. Minä olin nuorena oppositiossa, koska se oli mielestäni kovin ahdasmielistä." (2)

Hautajaisseurojen lisäksi on ollut tapana pitää vuoden kuluttua muistoseurat. Usein muistoseurat on pidetty diakonia- tai lähetysseurojen nimellä. Kotikasteen yhteydessä pidettiin usein pienet kotiseurat. Nuoren konfirmaatiopäivän johdosta pidettävät rippiseurat yleistyivät 1940-luvulla, samoin nuorten mahdolliset lakkiais- ja valmistujaisseurat.

Usein jo kihlajaisten johdosta kokoonnuttiin seuroihin ja hääseurat ovat olleet nuorelle parille muistoissa säilyvä tapahtuma annettuine elämänohjeineen. Tätä tapaa arvostelevalle saatettiin sanoa puolustuksena: jos häissä on hautajaistunnelma niin toivotaan hautajaisissa olevan sitten hääjuhlan iloa ja kiitollisuutta. - Heränneiden samoin kuin muidenkin seurakuntalaisten keskuudessa ovat tulleet käyttöön syntymäpäiväseurat ja tupaantuliaisseurat sekä viime vuosikymmeninä myös kodin siunaamistilaisuudet.


Seurojen henki ja ulkoilme

Teologian tohtori Erkki Kurki-Suonio kertoo, kuinka hän nuorena maisterina vuonna 1922 sai tutustua Hellanmaan seudun heränneisiin: "Olin saanut kutsun Sanna Katteluksen ja Matti Yliluoman häihin. Ensimmäisen kerran näin nyt koolla satamäärin körttipukuista kansaa, kaikenikäisiä. Tilavassa tuvassa aterioi pöytäkunta toisensa jälkeen. Viimeisenä syömämiehenä aterioi morsiamen 12-vuotias Niilo-veli, joka vasta oli tullut jonkin vieraan kyyditsijänä. Sitten pihalle kuului tuvasta hänen hopeanheleä veisuunsa: "Sun taivaasees nyt korkia ylistys ota meiltä. Sun voima on ja kunnia. Kiitokses nouskoon täältä..." Silloin kuulin ensi kerran tämän Siionin virren eteläpohjalaisen hypofryygisen koraalitoisinnon herkässä kauneudessaan. Niilo Katteluksestahan tuli sittemmin heleästi ja moniäänisestikin veisaavan Lemin seurakunnan paimen." (1)

Hellanmaan ja saumattomasti siihen liittyvän Kankaankylän heränneet ovat alun alkaen kokoontuneet yhteisiin pitoihin ja seuroihin. Näin edellä oleva hääseurojen kuvaus sopii myös Hellanmaahan. Katteluksen pappisveljekset Niilo ja Paavo olivat usein puhujina seuroisssa, varsinkin Sinnemäessä, missä heidän Arvi-veljensä oli isäntänä.

Erkki Kurki-Suonio jatkaa körttiseurojen kuvaustaan: Tungoksesta huolimatta yhdessäolo näytti kodikkaalta. Siellä täällä oli käynnissä hiljainen keskustelu, mutta sekin vaimeni pian. On olemassa kahdenlaista hiljaisuutta, torkkuvaa ja tarkkailevaa. Seuraväen hiljaisuus näytti olevan täynnä tarkkaavaisuutta kunnes heleä naisääni rupesi veisaamaan hiljaisesti: "Salli, Jeesus, että saisin etees maahan langeta..." Elävä hiljaisuus muuttui tällä tavoin joustavasti herkäksi mollisävelmin soivaksi rukoukseksi. Veisuu yhä vahvistui ja soi väkevänä, ja veisaajat olivat mukana oikeastaan hiljaisina kuuntelijoina, jotka itse tarvitsivat Siionin sanomaa suureen nälkäänsä. Köyhinä, mutta monia rikkaiksi tekevinä he siinä elivät rukouselämäänsä, puhuttelevaksi kasvaneen hiljaisuuden keskellä. (2)

Heränneiden seuroissa on virrellä vahva sijansa. Se on aloittajansa voimakas puheenvuoro seurakokonaisuudessa. Olavi Kares on todennut, että puhuttaessa heränneiden seuravirrestä "kosketellaan herännäisyyden elämän tuntohermoja".

Siionin virsistä kumpuava voima on antanut elämälle vakaan turvapohjan, joka yhdessä alhaalla liikkuvan armon julistuksen kanssa antaa seuroille luovuttamattoman sisällön. Virren kuljettajina ovat Hellanmaan seuroissa olleet edellä mainittujen Katteluksen veljesten ja Sinnemäen suvun lisäksi ainakin Elias Kankaanpää, Jaakko Kankaanpää, Juho Hellbacka, Iisakki Yli-Kuivila, Kustaa Lammi (s. 1867) ja Matti Vähämäki (s.1874).


Tutut seurapaikat

Kylään muodostui vähitellen herännnäisyyden etappipaikkoja, joissa herännäispapit ja maallikot poikkesivat ohikulkumatkoillaan ja tietysti seurapäivinä. Keskeinen seurapaikka Hellanmaassa oli Sinnemäki, jossa pidettiin myös Juhani Ahon kuvailemat Lapuan ensimmäiset herättäjäjuhlat. Ne olivat järjestyksessään yhdeksännet. Ensimmäiset valtakunnalliset herättäjäjuhlat pidettiin Sinnemäen Kreeta-emännän lapsuuskodissa Ylistaron Malkamäessä 1893. Lapualla on tähän mennessä pidetty seitsemät herättäjäjuhlat, viimeksi 1984.

Hellanmaalaistenkin seurapaikkojen isäntäväestä kerrotaan herännäisyyteen liittyvässä kirjallisuudessa, koska perheistä muodostui vuosien varrella todellisia ystäväperheitä.

Sinnemäen isäntäväki on, niin voi sanoa, koko 1800-luvun herännäisyyden historian ajan ja vielä1900-luvunkin puolella kulkenut tämän kansanliikkeen keulahahmoina. Kaikki alkoi jo Jaakko Sinnemäen (s.19.3.1820) nuoruuden aikoina.

"Jo nuorena tuli Jaakko Sinnemäki Niilo Kustaa Malmbergin saarnojen vaikutuksesta herätykseen. --- Aikaa myöten hänestä tuli Hellanmaan heränneiden johtava henkilö ja seurapuhuja. --- Olavi Kares sanoo Jaakko Sinnemäkeä Lapuan herännäisyyden merkittävimmäksi mieheksi." (1)

Jaakko Sinnemäen vanhemmat olivat lähtöisin Hantulan Isohellan torpasta. Heistä on sanottu, että he "olivat kunnollista väkeä; ja jonkinmoista kasvatusta, niin hyvin kuin ymmärrettiin, koetettiin antaa lapsille". "Hänen nuoruutensa, näet, sattui sille ajalle, jolloin Niilo Kustaa Malmbergin painava ääni masensi joukkoja ristin juurelle, synnintuntoon ja parannuksen tekoon. Tämä mahtava herätyshuuto teki unohtumattomat jäljet Sinnenmäen herkkään mieleen. Kalvavana synnintunto sai hänet valtoihinsa. Kuinka usein hän yritti sille unohdusta nuorten leikeistä ja tansseista. Mutta sieltä palasi vaan kipeämpänä ja kurjempana kuin ennen." - "Kuinka kauan taistelua kesti, emme tiedä, vaan sen loppupäätöksenä oli, että hänen täytyi antautua, totella Jumalan kutsumusta parannukseen; hänen elämässään tapahtui murros, siitä lähtien oli hänen elämänsä korkeimpana määränä, että Jumalalle kelpaisi. Hän rupesi opettajansa Malmbergin innokkaaksi kuulijaksi liittyen heränneiden joukkoon." - "Juuri tämä läpi eletty oma kokemus se oli, mikä antoi kaikelle Sinnemäen puheelle niin omituisen viehättävän ja liikuttavan voiman. Hänessä aina näki kokonaisen persoonallisuuden takaamassa hänen sanaansa. Se oli opettanut hänelle nöyryyttä ja lempeyttä erehtyväisiä kohtaan. Ja kuitenkin oli hän ankara tuomitessansa syntiä, ilmestyi se sitten omissa uskonveljissä tai ulkopuolella olevissa. Ankara hän oli itseäänkin kohden. Hänen sisällisen elämänsä saattaa ehkä sattuvammin kuvata tällä lauseella: hän oli omantunnon mies" (2)

"Isänsä hengellinen perintö viitoitti myös pojan, Juho Sinnemäen elämäntien. Hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan "ympäröi myös heränneiden seuraliike, kristillinen kasvatus ja kilvoitus sekä säännölliset kotihartaudet. Lisäksi vielä avioliitto 1877 Juha Malkamäen tyttären Kreetan kanssa liitti hänet läheisesti tähän koko Etelä-Pohjanmaan huomattavimpaan herännäisjohtajaan." ---" Hellanmaan kylässä hän oli koko kylän luottamusmies ja henkinen johtaja" "Jokaisen päivän hän aloitti Raamatun lukemisella - nuoremmat lapset muistelivat, että aina heidän aamulla herätessään istui isä Raamatun ääressä. Piispa Koskimies luonnehti häntä päiväkirjassaan 'oikean körttiläisisännän tyypiksi'. Erityisesti on mainittava hänen hyväsydämisyytensä puutteessa olevia kohtaan, joiden ei koskaan tarvinnut turhaan vedota Sinnemäen isännän apuun." (3)

Maija Malkamäki (os. Kattelus, äiti os. Sinnemäki) kertoi, että seurat olivat hänen kotonaan usein toistuva tapahtuma. Sellaisiakin päiviä hän muisti 1930-luvulta, jolloin hän oli toisellakymmenellä oleva paimentyttö, että hänen tullessaan iltapäivällä paimenvalleilta karjan kanssa kotiin, saatettiin sen suuremmin korostuksin ilmoittaa:

- Meillä on illalla seurat!

Maija Malkamäki kertoi sen monasti johtuneen siitä, että isän ja äidin pappisveljet saattoivat tulla vierailulle ja tuoda mukanaan joukon muita vieraita. Näin seuraväkeä oli siinä jo "siemeneksi" ja kylältä tuli lisää. Monasti mukana saattoi olla ulkolaisiakin vieraita.

- Äiti oli innokas järjestämään suuriakin seuroja. Niinpä meillä oli 1940-luvun loppupuolella ja 50-luvun alussa kesäisiä juhannusseuroja, jotka pidettiin talon pihapiirissä.

Sanfrid Ala-Hautala on muistellut: "Niiles Hantulassa pidettiin usein seuroja. Yli-Kuivila oli myös usein seurapaikkana. Se oli sellainen pieni velvollisuus. Pidettiin onnena, että saatiin pitää seuroja. Oli huoli lasten tulevaisuudesta." - Edelleen pidettiin usein seuroja Ylihellan Iisakki Porolan ja tietysti myös monissa muissa Hellanmaan taloissa.

Hantulan talon keskeisyyttä kuvaa se, että monet julistajat ovat halunneet muistelmissaan kertoa tuosta talosta. Hantula sijaitsee miltei "kahden valtakunnan", Lapuan ja Ylihärmän rajalla, joten vetoa Hantulan seuroihin oli varmasti molemmista pitäjistä.

Kalervo Koskimies on kuvaillut Hantulan ystävätaloa, "josta vanha isäntä oli jo kuollut 1930-luvun alussa, joten en saanut häntä nähdä. Kun sitten aikojen kuluttua pääsin käymään tuossa ystävätalossa, jossa oli aina ennen hupaista käydä, oli siellä jo nuori isäntä, johon tutustuin ja jonka kanssa ystävystyin. - Hellanmaassa oli paljon ystäviä: Kustaa Pajula, Iisakki ja Juha Pajula. Aikanani kävin näiden ja monien muiden luona. Mieluista oli aina tavata ihmisiä, jotka olivat taivaaseen pyrkimässä.

Muistan sieltä niiltä kyliltä myös Sanfrid Ala-Hautalan. Ystävä hän oli. Samoin oli minulla ystävä Veikko Kontio, Kurikan yhteiskoulun rehtori. Hän oli Hellanmaasta. Herättäjäjuhlilla joskus tavattiin."

---

Kesällä 1993 poikkesimme myös Alahellaan ja siellä Hantulan taloon. Kotona olivat kaikki sisarukset: Lempi, Maija ja Paavo. - Silloin, kun ensimmäisiä kertoja kävin Hantulassa, olivat nämä kaikki sisarukset vielä nuoria. Mielenkiintoista oli puhella heidän kanssaan nytkin, kun elämänkokemus oli meitä muokannut.

Hantulan vanha isäntä Niiles oli ollut Wilhelmi Malmivaaran ja Juho Malkamäen kanssa hyvä ystävä. Hän kuoli 1931 jättäen vakaan hengellisen perinnön jälkipolville. Niiles Hantulasta kerrotaan, kuinka hän oli yhden asian mies. Kun hän tuli johonkin ystäväkotiin, lähtivät keskustelut parannuksen asiasta luistamaan. Turhia juttuja ei kaivattu." (4)

"Kuinka monia vakaisia kasvoja kohoaakaan historiankirjoittajan silmien eteen Malmivaaran aikaisten lapualaisten heränneitten joukosta. Siellä näkyy muiden keskellä ahkera virren alkaja Niiles Hantula Hellanmaan kylästä. Hän oli monessa kohden kiusattu mies, joka oli saanut opetella raahautumaan synnin repimänä sinne, missä tiesi syntien anteeksiantajan ystäviensä keskellä liikkuvan. Hantulan pappa oli sekä Malmivaaran että Malkamäen läheinen ystävä." - "Hantulan Niiles oli niitä herännäisyyden kirveellä veistettyjä henkilöhahmoja, joiden karkeissa piirteissä vain heränneet ystävät näkivät Herran kuvanveistäjäntaltan herkkiä ja kauniita jälkiä." (5)

Erityisen mielellään Malmivaara käänsi aina hevosensa Hellanmaan kylällä Hantulaa kohti, missä talon isäntä aina häntä hartaasti odotti. Monet elävät seurat siinä kodissa pidettiin. Kun Hantulan paappa v. 1931 kuoli, kirjoitettiin heränneitten lehdessä hänen muistolleen: "Missä hän aloitti seuroissa virren, siellä se kaikui harvinaisen kauniina ja särkevänä, ja missä hän saapui ystävien luo, siellä kääntyivät puheet parannuksen tekoon. Hän oli nähnyt, miten helposti syntinen sortuu irti Herrasta omille onnettomille retkilleen, eikä hän sen tähden jaksanut enää pitkään puhella niistä näistä." (6)

Niiles Hantula kuului Karhunmäen kristillisen kansanopiston väkeviin puuhamiehiin ja perustajiin. Hän oli alusta lähtien opiston johtokunnan jäsen (1912-1931) yhdessä Juho Sinnemäen (1912-1923) kanssa. Näin Karhunmäen kristillinen kansanopisto oli aivan erityisesti hellanmaalaisen heränneen kansan lempilapsi ja siitä on ollut seurauksena, että monet kymmenet kylän nuoret ovat aikanaan käyneet hakemassa rakennuspuita omalle elämälleen Karhunmäen opistosta. Jonkin verran kylän nuoria on käynyt myös Raudaskylän ja Turun kristillisen kansanopiston sekä edelleen jatkaneet opintojaan Raudaskylän kristillisessä kansankorkeakoulussa. Opiston käyminen oli ajan tapa. Opistotalvi antoi käytännön valmiuksia yhtä hyvin maatalousammatin harjoittamiseen kuin myös teoreettista pohjaa niille nuorille, jotka lähtivät jatkamaan opiskelua seminaarissa tai muissa ammattiin valmistavissa oppilaitoksissa. Vielä 1950-luvulla pidettiin luonnollisena sitä, että ne nuoret, jotka eivät lähteneet oppikoulutielle, viettivät talvikauden kansanopistossa.


Paikallisosasto - hento yhdysside

"Herättäjäyhdistys ei ole koskaan pyrkinyt yhdistyksenä muodostamaan minkäänlaista 'omaa seurakuntaa', vaan se on tahtonut olla ennen kaikkea työelin Suomen heränneen kansan palvelemiseksi. On myös ymmärretty, että mikään järjestäytyminen ei suuriakaan auta, jos Jumala kieltää Henkensä. Vain Henki tekee eläväksi. Kuitenkin on jatkuvasti ollut hankaluutta siinä, että yhteydet eri seuduille on ollut hoidettava ystävyyksien välityksellä. Nyt tahdomme luoda uuden, kiinteän järjestelmän, joka toivottavasti ei tule sammuttamaan missään päin Henkeä, vaan luo toiminnallemme uusia edellytyksiä."

Näin on läsnäolijoita johdateltu Herättäjä-Yhdistyksen Hellanmaan paikallisosaston perustavassa kokouksessa Jaakko Malkamäen talossa 29.2.1950. Jo tätä ennen toimi kylässä monia vuosia yhdistyksen vanhojen sääntöjen pohjalta epävirallinen osasto.

Rovasti Armas Antilan toiminnanjohtaja-aikana vahvistettiin Herättäjä-Yhdistyksen uudet säännöt (10.1.1950). Niiden mukaan eri paikkakunnilla olevat yhdistyksen jäsenet muodostavat paikallisosastoja ja herännyt kansa näin kautta maan liittyy toiminnan tehostamiseksi yhteen.

Sääntöjen tarkoituspykälä määrittelee paikallisosastojen tehtäväksi mm. pitää huolta, että heränneelle kansalle ominainen elämäntapa, julistus- ja sielunhoitotyö ovat jatkuvassa käytössä, että huolehditaan nuorten pysymisestä Jumalan sanan vaikutuspiirissä, että tuetaan pyhäkoulutoimintaa ja huolehditaan siitä, että herännäishenkistä kirjallisuutta on paikkakunnalla saatavana.

Edellä mainitussa perustavassa kokouksessa valittiin käytännön toimintaa järjestelevään toimikuntaan Arvi Kattelus, Kustaa Pajula, Helvi Yli-Kuivila, Aukusti Ala-Hautala ja Maija Tienhaara. Arvi Kattelus toimi puheenjohtajana ja Kustaa Pajula sihteeri-rahastonhoitajana. Perustavan kokouksen pöytäkirjan kirjoitti Juho Pajula. - Toimikunnassa on ollut 70-luvulta lähtien myös nuorten edustus. Ensimmäisenä tähän tehtävään on valittu Leena Tienhaara.

Etusijalla osaston toiminnassa ovat olleet herättäjän seurat, joita on pidetty kodeissa säännöllisesti. Puhujina on ollut seurakunnan ja Herättäjä-Yhdistyksen pappeja. Vuosittain on tilitetty avustuksia Herättäjä-Yhdistykselle, Heränneen kansan lähetysrahastolle, osoitettuna oman kylän lähettien työn tukemiseen sekä Karhunmäen opistolle ja toimintakeskukselle. Yhteistyön merkeissä on avustettu myös SLEY:n Japanin lähetystyötä. (1)

Paikallisosaston toiminnassa olivat pääasiallisesti mukana Alahellan heränneet. Niinpä rovasti Armas Antila oli perustamassa Ylihellaan omaa paikallisosastoa. Perustamiskokous ja herättäjän seurat olivat Iisakki Porolan talossa 2.1.1951. Armas Antila piti paikallisosaston perustamista tarpeellisena korostaen täälläkin, että virallisuutta toiminnassa ei saa olla enempää kuin mikä yhdistystoiminnan sääntöjen mukaan on välttämätöntä.

Ylihellan toimikuntaan valittiin Iisakki Porola puheenjohtajaksi sekä Liisa Helin, Ville Haapoja, Liisa Hautamäki ja Juho Porola. Herättäjän seuroja pidettiin Ylihellan kinkeripiirin alueen kodeissa mukaan lukien Raamatunmäen sekä ainakin Vainion ja Istan talot. Toiminta oli muistitietojen mukaan saman suuntaista kuin Alahellassakin, mutta vähäisempää.

"Ylihellan paikallisosaston toiminta on hiljentynyt, mutta Hellanmaassa toimitaan edelleenkin. Ikäluokat ovat vaihtuneet ja uudet ihmiset ovat aina nousseet vastuunkantajiksi. Hellanmaassa tapahtui 1960-luvun lopulla myönteisessä mielessä "nuorisovallankumous", jolloin pitkäaikaiset vanhemman sukupolven edustajat luovuttivat paikkansa silloin kolmenkymmenen ikävuoden seutuvilla olevalle nuorisolle. Toimikunta vaihtui miltei kokonaisuudessaan. Sen jälkeen vaihtuvuus on ollut vähäisempää." - "Hellanmaan paikallisosaston nykyinen puheenjohtaja Heikki Hautala totesi, että seurojen pitäminen kylässä on merkittävästi vähentynyt ja kotiseuroja on vuodessa enää muutamia. Toisaalta herännäiskotien jäsenten toiminta on varsinkin viimeisten vuosikymmenten aikana suuntautunut huomattavassa määrin ulospäin kylästä. Karhunmäen toimintakeskus remonttitalkoineen on saanut kylästä lahjana monta miestyökuukautta ja niiden lomassa on osallistuttu toimintakeskuksessa erilaisiin hengellisiin tilaisuuksin. Samoin Karhumäen opistoa on voimakkaasti tuettu. Molemmissa paikoissa on hellanmaalaisten kotien toimesta järjestetty kymmeniä nimikkoseuroja. Jos nämä kaikki seurat tilastoitaisiin kyläkuntaan olisi määrä todella suuri. Niin ikään Viron ja Venäjän työssä on oltu aktiivisesti mukana. On oltu molempiin suuntiin varojen keruussa sekä matkoilla rakennustalkoissa. Tämä kaikki on luonnollisesti vähentänyt toiminta-aktiivisuutta omassa kylässä. Paikallisosaston toimintaa arvioitaessa ei näin ollen enää voida tarkastella vain kylän rajojen sisällä tehtävää työtä. Maailma on kutistunut ja ihmisten liikkuvuus huimasti lisääntynyt verrattuna entiseen polkupyörä-, kärry- ja rekiaikaan." (2)

Seuraava sivu