Lapuan liikkeessä molemmilla puolilla

Lapualainen 1930-luku Lapuan liikeen vaikutuksineen on kovin monisärmäinen aatetiivistymä. Sen käsittelyssä eksytään hyvin helposti toiseen tai toiseen äärilaitaan ja unohdetaan lähtökohdat, ne syvät tunnot, jotka olivat ensisijaisesti liikkeellepanevia voimia. Lapuan liikkeen ajan kokeneita ja tapahtumissa mukana olleita kuunnellessa on aluksi hyvin vaikea muodostaa omaa mielipidettä. Sormella voidaan tietysti osoittaa "isokenkäisiä johtajia" ja nimittää heitä kaiken pahuuden aloittajiksi. Mutta mikä oli alkujaan se keskeisin pahuus? Hellanmaan herännäistaustaa vasten se lienee lopulta ollut yleisen sosialismin pelon ohessa siitä heijastunut kristillisten arvojen turhentaminen. Sanfrid Ala-Hautala on kertonut, kuinka heränneet olivat yleensä aktiivisia suojeluskunta- ja lottatoiminnassa ja kuinka osa heränneistä kuului myös Lapuan liikkeeseen. "Punapaitoja olimme repimässä muiden mukana. Perusteena oli: kommunismia vastaan. Sitä meidän mielestämme jopa valtiovallan taholta suosittiin. Sosialismi oli sellainen pahuuden pesä, niin meillä ajateltiin. Jos se olisi meille oikein selitetty, mitä se oikein on, niin monet mummat ja paapat olisivat sen hyväksyneet." (1) Näin ollen herännäisyyden isänmaallista taustaa vasten oli ymmärrettävää, että kaikkinainen vasemmistolainen kiihotus koettiin todellisena uhkakuvana. Tässä mielessä ajatukset johtivat suoraan itärajan taakse ja mielessä kummitteli nuoren vapaan kansan itsenäisyyden menettämisen pelko.

Juha Siltala sanoo teoksessaan Lapuan liike ja kyyditykset, että Lapuan liikkeen taholla oli kysymyksessä "vapaussodan loppuun saattaminen".

Hellanmaassa oli, nimenomaan herännäiskansan keskuudessa totuttu kartoittamaan elämänilmiöt kristillistä taustaa vasten. Jumalanpilkka ja yleensä kristillisten arvojen turhentaminen koettiin syvällä tajunnassa olevia tuntoja loukkaavaksi. Tämä lienee saanut monet hellanmaalaiset körttiperheet ja niiden nuorison varuilleen ja vastahankaan, suoranaiseen taisteluvalmiuteen. - Kuvaan sopi hyvin se, että nimenomaan Alahellassa tämä asia askarrutti tavallista enemmän. Niinpä Alahellassa myös paneuduttiin asiaan syvemmin. Lapuan liikkeellä oli kylässä kiinteänä toimipisteenä Jaakko Sinnemäen talon (Peltoniemi) pihatupa. Siellä pidettiin tarvittavat kokoukset ja kokoontumishuone oli asianmukaisesti sinimustin tapetein sisustettu. - Myöhemmin sama sinimustin tapetein vuorattu huone toimi kylän painiharjoituspaikkana ja sitä kutsuttiin Kollituvaksi.

Silloisen Lapuan liikkeen johtoon päin katsoen voidaan tietysti heittää kysymys, käyttivätkö selkeästi poliittisesti ajattelevat johtajat kansan syvien rivien tuntoja hyväkseen politisoimalla myös kristilliset iskulauseet: "Tällä lakeudella ei pilkata Jumalaa!" On selvää, että tällaisella lauseelle saatiin "ihmeitä aikaan". Ja jossain vaiheessa kristillistettiin myös liikkeen lapualainen voimahahmo Vihtori Kosola niin voimakkain ilmaisuin, että hänestä jopa sanottiin: "Tämä Jumalan valitsema kansanjohtaja". Ei siis ihme, että tavallisen kansan keskuudessa poliittinen ajattelu ja uskonnolliset arvot sekoittuivat saaden liikkeelle ja hyökkäysvalmiuteen. Eli kuten Juha Siltala sanoo: "Lapuan päämaja teki sen, mihin mikään järjestö ei ollut pystynyt: kanavoi suojeluskuntien oikeistoradikaalia voimavarantoa ulkoparlamentaariseksi painostukseksi." (2) Toinen asia on sitten se, millaisin keinoin omiin päämääriin pyrittiin. Siinä on varmasti monessakin mielessä arvostelun sijaa.

Vaikka edellä puhuttiin hellanmaalaisista lähtökohdista toisin, niin Juha Siltala vähättelee kristillisyyden merkitystä näissä tapahtumissa. Hän sanoo, että Lapuan liikkeessä sittenkin "valtionuskonnon kumartamisen rinnalla sisäinen vakaumus merkitsi vähän". (3)

Rohkenisiko kuitenkin sanoa Sanfrid Ala-Hautalan mielipiteisiin viitaten ja yhtyen, että esimerkiksi Hellanmaahan ei voi kohdistaa aivan näin yksioikoista tulkintaa. Se näkyy omalla tavallaan "rivien hajoamisessa", epäröinnissä ja irtisanoutumisissa siinä vaiheessa kun silmät avautuivat liikkeen sisällä tapahtuneiden yliampuvien toimenpiteiden edessä. Sanfrid Ala-Hautala kertoo edelleen: "Myöhemmin tapahtui liikkeestä eroamisia kun tuli kyyditysten aika. Niin erosin minäkin. Yleensäkin monet ottivat kyydityksiin kielteisen kannan." (4)

Historian valossa on hahmottunut kuva siitä, kuinka liikkeeseen pesiytyi, vieläpä aktiivisiksi käsikassaroiksi henkilöitä, anarkisteja, joilla saattoi olla aivan henkilökohtaisia intressejä ajaa asioita kaaosta kohti.

Tässäkin mielessä Hellanmaan seutu lienee säilyttänyt melko yleisesti alkuperäislähtökohtansa. Täällä ei "veli noussut veljeä vastaan", vaikka tunnot olivatkin aika ajoin todella kuumat ja tulenarat. Ei olisi ehkä tarvinnut kovin näkyvää "tulitikun raapaisua", kun jo olisi saattanut tapahtua. Ehkä ansionsa oli myös sillä, että "Hellanmaassa ei ollut työväen yhdistystä. Körttipiireissä ollut työväki ei ollut vasemmistoaatteen ihmisiä, vaan vanhasuomalaisia." (5) Mikäli vasemmistolla olisi kyläkunnassa ollut merkittävämpää painoarvoa, olisivat vastakkainasettelut saattaneet olla rajutkin.

Lukuunottamatta muutamia uhkailuja Hellanmaan seutu lienee säilynyt sisältä päin rauhallisena ja kun Lapuan liikkeen reunailmiöt alkoivat enemmän ja enemmän siirtyä väkivallan linjoille alkoivat monet hellanmaalaiset Lapuan liike-valveutuneet herätä henkilökohtaisesti huomaamaan liikkeen linjasta poikkeavat arvostuksensa aivan kuten Sanfrid Ala-Hautala kohdaltaan totesi.

Monasti on puhuttu kuinka suojeluskunta oli yhtä kuin Lapuan liike. Tässäkin mielessä 1930-luvun tapahtumat ovat olleet vaikeaselkoisia. Vaikka ne olivat toki kaksi eri asiaa, niin esimerkiksi suojeluskunnan Hellanmaan kyläosaston päällikkö Matti Ilkka oli näkyvä Lapuan liikkeen mies, kokoava voima. Osa suojeluskuntalaisista oli kiinteästi mukana Lapuan liikkeen toiminnassa. Kysymys oli Lapuan liikkeen kautta nähdystä isänmaallisuudesta.

Kuvaavaa on myös sen aikainen elämäntyyli. Isäntä talossa oli myös monessa mielessä perheen elämäntyylin suunnannäyttäjä ja nuoriso, koko perhe omaksui helposti "isien tien": "Matti oli kova Lapuan liikkeen miäs. Kyllä se aina sanoo äänestämähän mentääs, jotta mä äänestän tuata. Eikä siitä sen kummemmin puhuttu. Mä äänestin aina samaa kun Mattikin." (6)

Lapuan liikkeen valta-ajan analysoiminen hellanmaalaisittain on siinäkin mielessä kovin vaikeaa, kun asiat ja ajatukset nivoutuivat niin vahvasti ristikkäin toisiinsa. Niinpä esimerkiksi tuohon aikaan liittyy hyvin voimakkaasti myös raittiusaate kieltolakikeskusteluineen. Vuoden 1931 alkupuolella on pidetty suuri kansalaiskokous, jolloin pitäjään perustettiin K.R.Kareksen ehdotuksesta 'eräänlainen sotilaallisesti järjestetty raittiuskaarti', jonka jäsenet joutuivat sitoutumaan trokauksen vastustajiksi. Nuoressa valtiossa elettiin kiihkeästi ja ne, jotka halusivat saada jotain aikaan halusivat tuloksia nopeasti. Myös Hellanmaassa toimittiin. Siitä oli hyvänä esimerkkinä jo kymmenen vuotta aikaisemmin tapahtunut liikkeelle lähtö "raittiuden merkeissä". Pidettiin kokouksia, joissa aivan uhkailulinjalla päätettiin koko kylä puhdistaa "viinan vallasta". (Lue "Kieltolain vankkoja vartijoita")

Myöhemmin 1930-luvulla kävi kuitenkin niin, että Lapuan Liike sanoutui tällaisesta toiminnasta irti ja pyrki osaltaan vaikuttamaan kieltolain kumoamiseen. Monet heränneet eivät tässä asiassa kuitenkaan kulkeneet enää Lapuan liikkeen talutusnuorassa, vaan jopa julkisesti ilmoittivat äänestävänsä omantuntonsa mukaisesti kieltolain säilyttämisen puolesta. Hellanmaasta löytyi kansanäänestyksen perusteella 123 kieltolakia puoltavaa äänestäjää ja 74 olisi halunnut sen kumoamista. (7)

Vuosi 1931 oli kaikin puolin tapahtumarikas. Asenteet kovenivat ja johtivat syksyllä työväentalon naulaamiseen. Merkillepantavaa oli se, että leirit puolella ja toisella velloivat suuntaan ja toiseen. Rajat hämärtyivät aina asian ja tapahtumien mukaan. Niinpä Lapuan historiankirjoittaja toteaa työväentalon naulauksesta: "Nyt oli taas mukana lapualaisia kaikista piireistä, kokoomuslaisista maalaisliittolaisiin, heränneistä evankelisiin. Lapualaisten käytös osoittaa sitä aatepohjaa, miltä kansanliike alunperin oli kirvonnut. Oltiin sitä mieltä, että kommunistien yllytyksestä oli päästävä." (8)

Se mitä edellä tuli kirjoitetuksi tulee korostetusti esille myös Lapuan historian sivuilla: "Uskonnollinen näkökohta vaikutti voimakkaasti kommunisminvastaisessa operaatiossa syksyllä 1931. Lapuallakin järjestettiin 4.10. antikristillisyyden vastustamiskokous, jonka valmistelujen aikana 'Ilkka' ja Kustaa Kujanpää 'Vaasassa, kävivät kovaa polemiikkia. Kujanpää väitti Ilkan puolustavan antikristillisyyttä, ja Ilkka todisteli Kujanpään järjestävän vastustuskokousta 'kokoomukselais-lapualaisessa' hengessä, kun kokouskutsuja oli lähetetty vain kokoomuksen lehdille. Vastustuskokous liittyy Lapuan suurkokousten sarjaan, sillä läsnä oli noin 2000 henkeä. Lapualaisten osuus oli merkittävä. K.R. Kares esitelmöi aiheenaan 'seurakuntaelämä ja antikristillisyys', ja Suomen kirkkokansalle osoitetun julkilausuman yhdeksästä allekirjoittajasta lapualaisia oli neljä eli Kares, J.K. Kuoppala, Kustaa Kujanpää ja Paavo Veikkola. Julkilausuma aiheutti jälkipuheita, koska se lähetettiin seurakuntiin varustettuna merkinnällä 'kirkossa luettavaksi', ja arkkipiispa piti sitä liian poliittisena. Ingman vaati selvitystä Karekselta, joka ei tiennyt lukemismerkinnästä mitään." (9)

Tästä edellä kerrotusta kokouksesta lähtien alkoivat "rintamalinjat" selkiytyä, sillä "vastustamiskokous johti Lapualla suureen metakkaan, jonka pääpukarina oli nyt rovasti Kares." (10) Hänen esitelmänsä sai vastapuolen takajaloilleen ja siitä seurasi mm. se, että Kustaa Tiitu ja Aukusti Sippola valittiin viemään Karekselle paheksuva julkilausuma. Maakunnan lehdet pitivät tietysti jälleen kumpikin omalla tavallaan ääntä lähetystön käynnistä. Ja edelleen siitä seurasi, että rovasti Kares sai kirjeen, jossa neljä heränneiden edustajaa J.K. Kuoppala, Kustaa Ikola, Jaakko Ranta ja Iska Herttua asettuivat rovastin kannalle. (11)


Mäntsälään menijöitä

Oma lukunsa on tietysti Mäntsälän kapinavaihe, jossa myös hellanmaalaisilla oli oma osuutensa:

Juuri Mäntsälän vaiheen yhteydessä jää miettimään, mikä edelleen oli hellanmaalaisen nuorison pontimena kun mukaan lähtijöitä oli niin paljon. Oltiinko uskollisia päällikölle vai oliko mukana jo jonkin verran lapsekasta seikkailunhalua.

"Sunnuntaina 28.2.1932 kokoontui Hellanmaan koululle noin kuorma-autollinen hellanmaalaisten körttikotien poikia suojeluskuntapuvut päällään ja aseet mukanaan. Joukkoa kokosi ja johti suojeluskunnan Hellanmaan kyläosaston päällikkö Matti Ilkka.

Joukon ollessa koulun avarassa veistosalissa odottamassa lähempiä määräyksiä Kosolasta, kielsi paikalla ollut Jaakko Kangas tiukasti poikia lähtemästä Mäntsälään. Radiossa oli kuulutettu, että uutisten yhteydessä annetaan tärkeä tiedotus ja niitä uutisia odoteltiin lähtijöiden ja Kankaan välisen sanailun aikana.

Uutisten yhteydessä puolustusministeri Jalo Lahdensuo luki presidentti Svinhufvudin puheen, jossa tämä kielsi suojeluskuntalaisia lähtemästä Mäntsälään. Hellanmaan pojat ja nuoret isännät eivät ottaneet kuitenkaan kieltoa vakavasti, vaan Kosolasta heti tulleen määräyksen kuultuaan kävelivät reippaasti Hellanmaan Osuuskaupan pihaan, jossa kuorma-auto, kuljettajanaan Jussi Kujanpää, oli odottamassa lähtijöitä.

Joukon asettuessa kuorma-auton lavalle seurasivat pikkupojat sivusta, kun Hellanmaasta lähdettiin komeasti sotaan, kuten tuossa tilanteessa tiedettiin.

Kaupanhoitaja Nikolai Hakala, joka kannatti kovasti miesten lähtemistä, tuli kuitenkin ilmoittamaan saamastaan puhelinsoitosta. Hänelle oli sanottu, että kaupan autolla ei saa lähteä. Paikalla ollut Jaakko Huhtamäki kysyi heti:

- Nevalan Jaskako soitti?

Soittaja oli kuitenkin osuuskaupan hallituksen jäsen Juho Kangas.

Sekään ei estänyt hyvin valmistautuneiden miesten lähtöä. Tiettävästi matkaan lähdettiin Lapualta tilatulla ammattiautolla.

Seuraavana päivänä oli samassa ympäristössä pahoin latistunut tunnelma. Osuuskaupan (Hakalan) Ahti-poika sanoi kotonaan perhepiirissä:

- Ei ne tohtinehekkaan mennä sotahan?

Siihen perheen äiti oli vastannut:

- Kyllä ne olis tohtinu, mutta kun...

Selitys ei ollut päässyt jatkumaan pidemmälle.

Kankaanpään veljekset, Eino ja Jussi olivat olleet Alajoella heiniä paalaamassa. He olivat nähneet, kuinka "sotaan lähtijät" olivat yksin ja kaksin ja pienissä ryhmissä palailleet takaisin koteihinsa.

Seuraavana sunnuntaina kertoi Hellanmaan koulun toinen opettaja Maria Kangas huokaisseensa helpotuksesta, kun uutisissa kerrottiin Lapuan liikkeen johdon vangitsemisesta." - Sauli Kangas (1)

Mäntsälän tapauksen jälkikaikuja oli saman vuoden Lapuan päivillä koettu konflikti. Lapuan liikkeen taholla epäiltiin vahvasti, että puolustusministeri oli syyllinen Lapuan liikkeen johdon vangitsemiseen. Hänet oli pyydetty Lapuan päivien puhujaksi. Juuri tässä tilanteessa oli hyvä osoittaa mieltään. Niinpä Jalo Lahdensuon puhetta häirittiin melkoisella kukkopillikonsertilla. Jälkiselvittelyissä "konsertoijiksi" ilmaantui suurehko joukko. Viisi puhaltajista haastettiin oikeuteen ja heistä kolmelle luettiin sakkotuomio. (2)


Honkimäen isännän turvana

Lapuan historiassa todetaan: "Viimeisetkin epäilyt siitä, että isänmaallisena esittäytyvän kansanliikkeen otteet olivat pahasti vinoutuneet, hävitti tunnettu Honkimäen sota eli yritys muiluttaa puolustusministeri kotoaan Liuhtarinkylän Honkimäestä sunnuntaina heinäkuun 17. päivän aamulla kuuden tienoissa." (1) Tuona aamuna oli Lahdensuon tukena vain muutama mies. Aamulla syntyneessä kahakassa ammuskeltiin, mutta pahempia vaurioita ei syntynyt. Mutta tapahtumat eivät päättyneet tähän, vaan jatkoa seurasi. "Honkimäkeen kokoontui nyt miehiä, jotka päättivät järjestää viikkoa myöhemmin maakunnan kokouksen vastapainoksi häikäilemättömälle muilutusyritykselle. Illalla saapui Lapualle noin 50 poliisin komennuskunta takaamaan Lahdensuon turvallisuutta. Asemalle kokoontunut uhmahenkinen yleisö lauloi junasta laskeutuville poliiseille 'Vilppulan urhojen muistolle'. - Lapuan maltilliset kokosivat myös voimia vartioimaan Honkimäkeä. Kustaa Tiitun kertoman mukaan valtiollinen poliisi ilmoitti, että oli odotettavissa uusi yritys, jolloin Honkimäelle saapui Kauhavan ja Lapuan maalaisliittolaisia useimmilla kivääri mukanaan. Yksistään Hellanmaasta saapui noin 70 miestä." (2)


Kokemuksia hellanmaalaisittain

"Mainitun päivän iltana hiukan kello kuuden jälkeen soitti Kustaa Tiitu Hellanmaahan Jaakko Kankaalle, joka tuolloin omisti henkilöauton ja oli muutoinkin Tiitun lähin luottomies kylässä. Tiitu antoi määräyksen hälyttää välittömästi luotettavaa miesjoukkoa ja saapumaan nopeasti Honkimäelle. Kangas soitti muutaman puhelun pitkin kylää ja näin sana kulki nopeasti talosta taloon.

Kun Toivo Hietakankaan auto lähti Alahellasta matkaan kerääntyi auton lavalle noin 70 miestä. Oltiin tietoisia siitä, että Honkimäellä on tapahtunut jotain.

Auton saapuessa Honkimäen pihaan ja talon isännän ilmestyessä eteisen ovelle tietämättä vielä mikä joukko oli kysymyksessä kiirehti kuljettajan vieressä istunut Juho Kangas huutamaan Lahdensuolle:

- Täälä tulee ystäviä!

Silminnähden liikuttunut Lahdensuo vastasi:

- Ystäviä tulee, ystäviä tulee"

Kun miesjoukkoa oli ehtinyt jo muualtakin päin Honkimäelle ja kiivas autoliikenne kävi Kuortaneen tiellä molempiin suuntiin järjestettiin tielle talon kohdalle vahva vartio. Kaikki ohikulkijat pysäytettiin ja tarkastettiin oliko aseita tai muuten epäilyttäviä kulkijoita. Täysin sivullisiksi todetut päästettiin menemään, mutta epäilyttävät pidätettiin ja toimitettiin vartioituina Honkimäen puulatoon.

Eräs pidätetyistä oli vedonnut siihen, että hän on Ylistaron eläinlääkäri, mutta jo paikalle kiukkuisena ehtinyt Aukusti Lahdensuo oli määrännyt:

- Olokohon lääkäri tai kräätäri, puulatohon vaan. (1) - Sauli Kangas

Jaakko Isoluoma on kertonut samasta Honkimäen retkestä, että "menimmä naapurin kuarma-autolla ja lähtijöötä oli palio". Kustaa Kontio puolestaan on kertonut: "Seuraavana päivänä levisi tieto, että Lahdensuo oli aiottu kyyditä". - "Illalla eräs isäntä tuli herättelemään ja sanoi, että nyt lähdetään ja otetaan lyhyttä ja pitkää asetta mukaan. Menimme kuorma-autolla Honkimäelle. Siellä ei tapahtunut mitään, vaikka koko yö oltiin vielä puolustusministerin turvana. Patruunoita oli lattialla kyllä saatavilla 'niin kuin puolustusministerille kuuluu', sanoi joku. - Aamuun asti siinä meni. Jotkut tiedustelijat siellä kävivät, mutta heidät otettiin kiinni ja teljettiin puuliiteriin aamuun saakka. Tunnettuja miehiä. Toinen lapualainen ja toinen ylistarolainen. En minä viitti sanua, vaikka tietäisinkin." (Hetken mietittyään sanoi kuitenkin myös nimet todeten, että toinen oli lapualainen asioitsija ja toinen ylistarolainen lääkäri) (2)

---

"Ylihellan Vilpakan talon miehet tunnettiin rohkeasanaisiksi Lapuan liikkeen vastustajiksi. Niinpä talo olikin joutunut 'lapualaisten' silmätikuksi ja uhkailun alaiseksi. Jaakko Vilpakka on kertonut, että tiedossa oli jo yökin, jolloin taloon piti tultaman. Talon miehet käytettävissä olevine aseineen olivat asettuneet kuistin päälle toimintavalmiuteen jos kutsumattomia vieraita alkaisi tulla. Mutta mitään talon pihaan saakka ulottuvaa lähestymistä ei kuitenkaan tapahtunut." (3) - Sauli Kangas

---

"Toijanniemessä oleva Hopeavuoren talo tunnettiin niin ikään tinkimättömään laillisuusrintamaan kuuluvaksi ja niinpä myös se oli joutunut uhkailujen kohteeksi. Tiedossa oli myös yö, jolloin muiluttajien piti tuleman. Perheen aikuisikäiset pojat, kauppakoulun käynyt Toivo (joka myöhemmin toimi Pellon Osuuskaupan paikallisjohtajana ja oli myös kunnanhallituksen esimies) sekä nuorempi veljensä Jaakko kuuluivat molemmat suojeluskuntaan. Jaakko oli lisäksi Toijanniemen koulupiirin kyläosastopäällikkö suojeluskunnassa. Taloon tultiinkin mainittuna yönä jyskyttämään eteisen ovelle ja vaatimaan oven avaamista. Sisältä vastattiin kuitenkin, että huonosti käy ellei häivytä.

Varautumiset ja vastaukset olivat niin Vilpakassa kuin Hopeavuoressa sen verran vakuuttavia ja päättäväisiä, että jos 'isänmaan miehet' nyt tuloo, niin miehet tuloo viimmeesen kerran'." (4) - Sauli Kangas

---

"Hellanmaan koulun toinen opettaja Maria Kangas asui koulun yläkerrassa olevassa huoneistossa. Oli sunnuntaipäivä syksyllä 1930. Koko perhe oli koolla. Keittiön ovesta astui sisään keskimittainen noin 30 - 40-vuotias mies kainalossaan paperikäärö, joka sisälsi noin parin arkin kokoisia henkilöprofiileja Ukko-Pekka Svinhufvudista. Mies tarjosi niitä ostettavaksi. Piirrokset olivat erittäin hyvin tehtyjä ja elävästi mallinsa näköisiä. Kauppa syntyi muitta mutkitta yhdestä. Kävijä ei sen enempää viipynyt vaan poistui yhtä korrektisti kuin oli tullutkin. Esittelikö mies itsensä, siitä ei ole muistikuvaa. Jaakko Kangas tunsi kuitenkin kävijän ja tiesi hänen taustansa. Mies oli etsivän keskuspoliisin etsivä Kosti-Paavo Eerolainen. Hänen poliittinen seikkailutoverinsa Artturi Vuorimaa majaili samaan aikaan Toijanniemen maisemissa. Molemmat olivat tuolloin etsintäkuulutettuja. He olivat 5.7.1930 tunkeutuneet eduskunnan perustuslakivaliokunnan istuntoon ja vieneet väkivalloin kaksi valiokunnan jäsentä ulkona odottavaan kyyditysautoon, jolla matka kohti Lapuaa ja Kosolan päämajaa alkoi." (5) - Sauli Kangas

---

"Kun Jaakko Kangas omisti lapualaisvuosina henkilöauton ja kun tiedettiin, kuten Kustaa Tiitu on vielä vanhoilla päivilläänkin muistanut eri yhteyksissä tuoda esille, hän oli aina valmiina lähtemään väkivaltaiseksi muuttuneen Lapuan liikkeen vastaiseen toimintaan ja oli näin ollen kylässä vahvimmin kyyditysuhan alainen.

Mikä lieneekin ollut "lapualaisten" tarkoitus, kun heitä saapui eräänä kesäisenä päivänä Nevalan pihaan autolla viiden miehen joukko. Mukana olivat ainakin jääkärikapteeni Antton Eonsuu Kosolan päämajasta ja Lapuan Autokeskuksen työnjohtaja Toivo Laine. Miehet tiukkasivat Nevalan isännältä, minkä takia hän ei ostanut autoa oman pitäjänsä liikkeestä, eli Autokeskuksesta, vaan Helsingistä. Nevalan isäntä selitti:

- Asia on nyt sillä tavalla, että kun tua meirän emäntä sattuu olemahan lapsuurentuttava autokauppias Juhani Korpivaaran kanssa. Ovat nimittäin viättänehet lapsuurenvuasiaan Ylistaron isoos Malakamäes. Kun Korpivaarat viaraalivat meillä, tuli puheeksi auton hankkiminen, mistäpä muualta kun Korpivaaran liikkeestä. Korpivaarat tariosivat viälä autollaan kyytin Helsinkiin, kun ne kyyritykset ovat muutoonkin nykyään niin muatia. Niin me matkustettihin Korpivaaran autolla Helsinkihin ja kaupat tehtihin siälä.

Miehet olivat saaneet vastauksen ja lähtivät niine hyvineen pois." (6) - Sauli Kangas


Kriisien kautta yksituumaisuuteen

Lukemattomissa yhteyksissä on tuotu esille se, kuinka suomalaiset ovat käyneet historiansa aikana "ihmeellistä koulua". Lapuan liikkeenkin myötä jakauduttiin kahteen leiriin ja tilanne näytti jossain vaiheessa huolestuttavan synkältä. Ankarasti koetelleet sotavuodet osoittivat kuitenkin myöhemmin sen, kuinka pieni kansa kykeni kokoamaan voimansa ja olemaan yksimielinen todellisen ulkoisen vaaran uhatessa.

Seuraava sivu