Murtunut ruoko,
kestävä pilari

Jussi Aro oli (5.6.1928-11.3.1983), hänen äitinsä oli pienviljelijä Maria Aro, joka ahkeralla työllään elätti ja koulutti poikansa. Jo varhain äidille selvisi, että pojan lahjat viittasivat koulutielle. Jussi luki kaiken mitä käsiinsä kotona tai naapureissa sai. Kiinnostus vanhoihin kirjoihin syntyi jo lapsena.

Yhteiskoulussa poika pääsi käsiksi vieraitten kielten opiskeluun. Kirja oli kesällä mukana myös lehmiä paimennettaessa ja muutamina kesinä hän luki luokan 'yli'. Koulutoverien keskuudessa hänestä tuli tästä syystä 'legenda'.

Vuonna 1945 Jussi Aro pääsi ylioppilaaksi, alle 17-vuotiaana. Lapuan yhteiskoulun rehtori Hilja Riipinen oli kesällä 1955 todennut Jussista, että poika oli hänen pitkän opettajauransa aikana hänen lahjakkain oppilaansa." (1)

Jussi Aro valmistui filosofian kandidaatiksi 1949, lisensiaatiksi 1956 ja väitteli fil. tohtoriksi joulukuussa 1961. Väitöstilaisuudessa oli kunniavieraana hänen äitinsä, joka oli lähtenyt kotoaan Lapualta "silläkin uhalla, että Mansikki saattaisi poikia hänen matkansa aikana!" Pojasta ei tullut äitinsä toivomaa pappia, mutta väitöskirja Studien zur mittelbabylonischen Grammatik (Studia Orientalia 1955) oli sentään tutkimus akkadin kielestä, jota Abraham oli aikanaan puhunut. (2)

Jussi Aro toimi Helsingin yliopiston assyrologian ja seemiläisen filologian dosenttina vuodesta 1956 ja seemiläisten kielten professorina vuodesta 1965. Hän oli yliopiston Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksen esimies. Teologian kunniatohtorin arvon Aro sai 1973.

Jussi Aro oli erittäin monipuolinen tiedemies. Pääalueensa assyrologian ja arabistiikan ohella hänen asiantuntemuksensa ulottui myös näiden erikoisalojen ulkopuolelle. Seemiläisten kielten lisäksi hän hallitsi monia muita itämaisia kieliä.

"Kokous- ja tutkimusmatkoja Jussi Aro teki Egyptiin, Israeliin, Libanoniin, Syyriaan, Irakiin, Pakistaniin ja Algeriaan. Matkat eivät olleet merkittäviä pelkästään kielitieteen kannalta. Jussi Aro kulki avoimin silmin ja sydämin." Niinpä hänen laajat tietonsa historiasta, kulttuurista ja uskonnoista välittyvät hänen monipuolisessa kirjallisuudessaan." (3)

Professori Aro oli vuodesta 1974 Raamatunkäännöskomitean jäsen ja toimi Vanhan Testamentin käännösyksikön puheenjohtajana vuodesta 1976. Hänen suomentamanaan ilmestyi Psalmit nykysuomeksi 1973.

Jussi Aro julkaisi useita tutkimuksiinsa ja Lähi-Idän kysymyksiin liittyneitä teoksia. Yhdessä Armas Salosen kanssa hän suomensi Koraanin vuonna 1957.

---

Professori Jussi Aron mentyä kirjoitti runoilija Lassi Nummi muistokirjoituksessaan Kotimaa-lehdessä: "Olen harvoin kokenut sellaista hiljaisuutta kuin se, joka laskeutui Kirkkohallituksen istuntosaliin viime perjantaina kun piispa Aimo T. Nikolainen oli ilmoittanut Raamatunkäännöskomitealle professori Jussi Aron samana aamuna tapahtuneesta kuolemasta.

---

Sitä mukaa kun tieto tajunnassa eteni, tuntui menetyksen kipu aivan henkilökohtaisella tasolla: en varmasti ollut ainoa läsnäoleva, joka tunsi kadottaneensa läheisen ystävän - nimen omaan ihmisen, johon kätkeytyi harvinainen ystävyyden kyky ja lämpö. Ja samalla täytti mielen pelottavan selkeänä yhteinen tietoisuus, jonka piispa Nikolainen oli välittömissä muistosanoissaan ilmaissut profeetallisella kuvalla:

"Vanhan testamentin käännöstyön peruspilari on murtunut."

---

Aron kristillisen humanismin avaruus ja johdonmukaisuus selkeni hänen lukijoilleen asteittain. Sen yhtä ääriulottuvuutta merkitsee pohjalaisessa herännäismiljöössä sijaitseva lähtökohta, jota hän koruttoman kauniisti kuvasi muistelmakirjoissaan, toista taas Islamin kulttuuripiirin ja ajattelutavan eläytyvä tulkinta.

Aabrahamin perilliset (1970) rakentaa merkittävää synteesiä; sama oivallusten linja jatkuu myöhemmissä kirjoissa, mm. toissa vuonna ilmestyneessä teoksessa Lähi-Idän solmut. Eikä Aron kristillisyys enempää kuin hänen humanisminsakaan jäänyt tutkijan ja mietiskelijän kammion seinien sisäpuolelle; siitä kertoo hänen aktiivinen toimintansa pakolaisten avustustyön piirissä.

---

Viimeksi kuluneet yhdeksän vuotta merkitsivät Jussi Arolle - muiden tehtävien ohella tiivistä työskentelyä raamatunkäännöstyössä, sekä komitean jäsenenä että suppeassa käännösyksikössä.

Aro toimi Vanhan testamentin käännösyksikön puheenjohtajana koko tähänastisen käännöstyön ajan, lähes yhtä pitkäaikaisena työtoverinaan seemiläisten kielten dosentti Tapani Harviainen.

Toista vuotta kestäneen Jesajan kirjan käännöstyön aikana ehdin lukemattomia kertoja ihailla sitä tietomäärää ja nopeutta, joka tuli esiin erityisesti kun (virallisen roolijaon mukaan) eksegeetti Aro ja filologi Harviainen joutuivat pallottelemaan jonkin sanavartalon muunnoksilla lähi-idän kieli- ja kulttuuripiirissä. Tuhat kilometriä tai tuhat vuotta eivät siinä menossa paljon painaneet.

Toinen puoli asiaa oli sitten suomen kielen taju. Jussi Arossa oli enemmän kuin pisara runoilijaa. Se näkyy yhtä hyvin Psalmit nykysuomeksi -käännöksestä (1973) kuin libanonilaisen Sahban Mrouehin värikkäiden, kuvakylläisten runojen käännösvalikoimasta Sylini on seetripuu (1979).

Käännöstyössä tuli tiedemiehen ominaisuuksien rinnalla esiin runsain mitoin taiteilijan herkkyyttä ja kvaliteetteja: aktiivisuutta omien vaihtoehtojen tuottamisessa, vastaanottavuutta toisen ajatuksille, itsepintaisuutta ja huumoria hedelmällisenä yhdistelmänä.

---

Kun yritän tapailla ilmaisua Jussi Aron olemukselle, mieleeni nousee kaksi lähes päinvastaista - raamatullista! - kuvaa. Toinen on ruoko - sen herättäjänä voi kieltämättä olla aivan fyysinenkin hahmo, taiteilija-tiedemiehen ulkoinen olemus; ennen muuta kuitenkin herkkä, liikkuva ja joustava henki.

Mukaan sopii myös "särjetyn ruo'on" - tai, niinkuin ehdotuksessamme käännetään (Jes.42:3) "murtuneen ruo'on" mielikuva - silloin kun oli kysymys omasta minästä ja sen vaateista.

Toinen peruskuva on se mihin piispa Nikolainen viittasi: tukipilari. Tukipilari siinä työssä, jota teimme yhtenä ryhmänä; ja vaikka se nyt on ajallisesti murtunut, katkennut kesken, jo tehdyn työn osalta on varmasti kysymys pilarista, joka kestää. Ja tukipilari Jussi Aro oli monessa muussakin työssä ja tehtävässä - tietojensa ja taitojensa vuoksi, mutta myös suoruutensa ja moraalisen varmuutensa ansiosta.

Tämä vaatimaton, ystävällisesti hymyilevä tiedemies ja eteerinen intellektuelli sanoi loppujen lopuksi aina suoraan, mitä sanottavaa oli, eikä kaihtanut valtoja eikä herrauksia, kun tiesi olevansa oikealla asialla.

---

Ja nyt kun päivän kaari on kesken aherruksen murtunut? Tuskin muuta osaan kuin toistaa tämän päivän sanoin hiljaisen sävelmän yli kahden ja puolen vuosituhannen takaa:

Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. (4)

Seuraava sivu